Nyt ei mene hyvin. Sen huomasin jo pari viikkoa sitten. Luulin että tämä vuosi tois mulle vihdoin sen parantumisen, ja hetken se näyttiin siltä että kyllä tää tästä taas lähtee. Ja sit yhtäkkiä pohja petti mun jalkojen alta ja pohjakosketusta otetaan jälleen. En yksinkertaisesti jaksa huolehtia ulkonäöstä, suihkussa käyminen käy voimille, joka ilta itkettää, aamuisin väsyttää liikaa, mä ahmin, autojen ajaessa ohi mietin vaan, että yksi askel. Ja se olis ohi. Kieriskelen täl hetkellä itsevihassa. Mä en ole hyvä. Ruma, läski, huono. Tänäänkin oon lyönyt itseäni ja saanut muutaman hassun mustelman aikaan. Eikä tunnu missään. Pitää olla lisää, enemmän. Kuntoutuskodissa mä purin sheiverin ja itkin huoneen lattialla pitkään. Mä löin muutaman kerran seinää mutta lopetin sen. Mietin yliannostusta. Ei kuitenkaan itsemurhamielessä, vaan pään sekoittamismielessä. Mä haluun pakoon todellisuutta. Harhoja on ollu nyt puolentoista viikon ajan vähintään joka toinen päivä. Ja joka ilta mä löydän itseni itkemästä omasta sängystä peiton alla. Miks mä en vaan voi tykätä itsestäni? Miks mä en voi olla terve ja onnellinen?
Rauhotu saatana!
VastaaPoista