se voi olla sulle vielä uutta

Koko viime vuosi mun elämässä oli yhtä tappelua mun päätä vastaan. Itsemurhayritys, monet kymmenet viillot, mustelmaiset rystyset kuuluivat siihen. Miltei jokapäiväisesti. Mä en mennyt oikeastaan askeltakaan eteenpäin. Pysyin vaan paikoillani ja koko ajan ajauduin satuttamaan itteeni uudestaan ja uudestaan. Jos otin yhden askeleen eteenpäin, seuraavassa hetkessä mentiin kaksi taaksepäin. En mä jaksanut miettiä, miten mä laitan hiukset, tai miten meikkaan. Tai kuinka pitkän lenkin mä tekisin. Mä vaan olin. Ja viiltelin. Lihoin. Suunnittelin itsemurhaa. Hymyilin kaikille. Että ihmiset ainakin luulivat että mulla on tää kaikki hallussa. 

Kun vuosi vaihtu, mä oon kelannu tosi paljon kaikenlaisia asioita. Kuten että mitä mä haluan tulevaisuudelta, mitä mä haluan opiskella, miten mä haluan huolehtia itsestäni. Mä en oikeastaan vieläkään tiedä, mitä mä oikeasti haluan tehdä, mutta se on varmaa, että mä tuun tekemään töitä ihmisten kanssa. Mä haluan auttaa varsinkin nuoria. Jotka on edes vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin minä. Kyllähän te tiedätte; otetaan vähän huikkaa, lintsataan, joudutaan laitokseen. Ja sitten on sitä pahaa oloa. Josta ei kerrota kellekään. Ja mä haluan auttaa nuoria, joilla on paha olla. Ja lapsiakin. Ja aikuisia. Kaikkia. 

Mä oon miettinyt, että kun mä nyt haen yhteishaussa ja menen syksyllä kouluun, mä käytän tän kevään hyväksi, ja pyrin saamaan mun pääni jotakuinkin kuntoon. En mä usko, että se on niin nopea prosessi, mutta mä haluan olla syksyllä valmis kouluun. Haluun olla valmis ottamaan sen yhden ison askeleen kohti terveempää elämää. Ja opiskelu kuuluu siihen. Tän kevään mä haluan käyttää myös siihen, että mä voin myös fyysisesti hyvin. Muutama kuukausi takaperin mä en jaksanut lähteä lenkille tai salille, en vaan jaksanut. Nyt mä jaksan. 

Liian pitkään aikaan mä en raahannut itseäni sinne body pumppeihin tai vetänyt niitä lenkkareita jalkaan ja lähtenyt juoksemaan. Mua ei kiinnostanut oma ulkonäköni. Mä vaan söin, söin ja söin. Mä huomaan sen itsessäni, että kun mä voin paremmin, mua kiinnostaa se mitä siellä peilissä näkyy. Aina kun mieliala pysyy ylhäällä, ja on helpompaa, mä kaivan ne lenkkarit sieltä kaapin pohjalta ja lähden juoksemaan. Mä haluan liikkua. Haluan käydä salilla. Ja selaan nettiä. Kuvia bikini fitness-malleista. Mä haluan joskus päästä kisalavoille. Mä haluan tehdä kaikkea. Ja mä ehkä haaveilen jostain sellasesta, mitä mä en voi saavuttaa. Tällä hetkellä motivaatio on ihan kympissä, ja mä haluan oikeasti päästä bikinikuntoon 2015. Mä oon niin kaivannut sitä fiilistä, kun tuntuu ihan mahtavalta päästä lenkin jälkeen viileään suihkuun ja sitten peiton alle lukemaan kirjaa. Oon kaivannu sitä fiilistä, joka tulee sen kamalan tappotreenin jälkeen. Onnistuminen. Musta tuntuu, etten mä onnistu sen suuremmin missään. Mutta aina kun mä juoksen sata metriä enemmän kuin edellisellä kerralla, musta tuntuu että mä onnistun. Ja että mä oon lähempänä sitä, mistä mä haaveilen.