eikä tää vielä tähänkään lopu

! ALASPÄIN OMALLA VASTUULLA !

Pitkästä aikaa sä puhut mulle taas. Huono huono huono. Sä et kelpaa tollasena. Sä kuiskailet mulle päivämääriä, ja mä huomaan miettiväni niitä enemmän kuin mun pitäisi. Ensin sä puhut huhtikuusta, sitten maaliskuusta, helmikuun lopusta ja sitten ensi viikosta. Mä lasken, montako pilleriä mä tarvitsisin. Että se ois varmasti ohi. Vitun läski huora tapa ittes. Sä et ansaitse elää. Ja mä yritän pidätellä kyyneleitä, mutten pysty siihen. Itku sumentaa mun silmät kun mä puran sheiverin. Mut en mä pysty painamaan sitä terää iholle enää. Mä haluan leveitä syviä viiltoja. Rasvakudosta. Suonet katki. Mut mä en pysty siihen. Viillä viillä viillä viillä viillä viillä viillä jo. Sä hoet sitä mulle, mutta mä en pysty. Ja salaa mä oon tyytyväinen kun mä en pystynyt. Ja silti itken, koska mä haluan niitä leveitä, syviä viiltoja. Mä haluan viiltää rasvakudokseen. 

Ja siinä se. Olo parani, ja kaikki tuntu jotenkin sumeelta. Miks mä itken? Miks mä äsken mietin itteni tappamista? Se en ollut minä. Ei se voinut olla. Nyt mä vaan pyyhin kyyneleet mun silmistä, ja yritän nukkua. Mut en pysty siihen. Viime vuoden muistikuvat tulee nopeesti mun mieleeni. Mä puristan kädet nyrkkiin ja yritän pidätellä kyyneleitä. Mä tärisen. Ja sit se loppuu. Ne lähtee niin nopeesti pois. Ja mä ihmettelen, että kuka mä oon? Tää sairaus taitaa taas viedä.