diagnoosina dissosiaatiohäiriö

Mulle tehtiin keväällä 2014 psykologin tutkimukset, joiden jälkeen oltiin varmoja siitä, että mulla on dissosiatiivinen häiriö. Traumaperäinen. Vihaan jo tota sanaa, liian monimutkainen. Tää sairauskin on helvetin monimutkainen. 

Mä en itsekään aina pysy perässä, että mitä tähän mun sairauteeni kuuluu. Välillä itseäkin pelottaa, kun jotain tiettyjä oloja tulee. Syys-marraskuusta en muista kuin pari juttua; muut luen päiväkirjasta. Esimerkiksi lokakuinen sairaalareissu tulee aika usein mieleen, saaden aikaan järkyttävän ahdistuskohtauksen. Joskus jotku ikävät jutut menneisyydestä (ihan lapsuudesta asti) saavat ihan järkyttävät mittasuhteet, ja se päättyy sellaiseen ahdistuskohtaukseen, että tarvin tarvittavaa (ja yleensä syytän itteeni kaikesta, ja vahingoitan itteeni) Ääni mun pään sisällä puhuu mulle välillä. Ja mä saatan hetkessä muuttua ihmisenä "kokonaan", vaikka itse mä en sitä huomaa.

Mulle puhutaan vakavasta dissosiaatiohäiriöstä, ja mun monista persoonista. Välillä meen sellaseen tilaan, etten koe esimerkiks kipua. Jonka seurauksena mä oon paskonu mun rystyset liian monta kertaa, jonka seurauksena mä oon viiltänyt ne syvimmät viiltoni. Ja vaan nauranut. Halunnut tehdä sitä enemmän. Mä teen paljon asioita miettimättä mahdollisia seurauksia. Mä saatan sanoa jotain, mitä mä todellakin kadun muutaman minuutin päästä. Mä saatan tehdä itselleni jotain todella nopeasti, ja sit seuraavassa hetkessä mä en ees muista että miksi. Mä oon ottanut monta yliannostusta ilman että mietin, mitä siitä seuraa (nää on kuitenkin eri kertoja, kuin 05.10 tapahtunut suunniteltu yliannostus)

Yhdessä hetkessä mä voin pohtia tosi järkevästi kaikkea, mä nään valoa tunnelin päässä ja haluan parantua, mut sit toisessa hetkessä mä haluan vaan satuttaa itteeni, kuolla, enkä haluu olla olemassa. Silloin mä yleensä toimin tosi tyhmästi (viiltelen tai satutan itteeni muuten, sanon asioita joita mä en tarkoita jne..) Silloin kun tilanne oli huonoimmillaan, mä en muistanut mitä aiemmin päivällä on tapahtunu, miks oon satuttanu itteeni, tai miks oon sanonu jotain. Välillä meen psykoottiseksi, ja siitä mä en muista juuri mitään. Välillä mä vaan tuijotan johonkin, enkä kuule jos mulle puhutaan. Välillä ihmettelen viillettyjä käsivarsia ja välillä ihmettelen, että mitä oon tehnyt ku en saa liikkua tms. Päädyn aika usein satuttamaan itteeni. Mut parempina kausina dissosiatiiviset tilat ja tollaset ei oo niin isoja tai sellasia. Et pääsen niistä vielä irti.

Mulla epäiltiin lisäks kaksisuuntaista mielialahäiriöö, koska hyviä ja huonoja jaksoja tuli silleen tasaisin väliajoin. Hyvinä kausina rahaa menee paljon, enkä ees aina tiiä mihin kaikkeen sitä menee. Mä jaksan tehdä kaikkea, eikä väsytä ollenkaan. Periaatteessa. Ja sit taas huonoina kausina se aamuisin herääminenkin on miltei liikaa vaadittu ja oon itsetuhonen ja haluun kuolla. Ei mun lääkäri oo vissiin vieläkään poissulkenut sitä ajatusta, etteikö mulla tätä voisi olla.

Mut tällä hetkellä mun diagnoosilistassa on "vaan" traumaperäinen dissosiaatiohäiriö ja f32.9.